Edellisestä päivityksestä alkaa olla jo sen verran paljon aikaa, että ajattelin nyt kirjoittaa jotakin uutta. Paljon on tullut mineiltyä tässä helmikuun aikana. Olen osallistunut muun muassa Kodintekstiilit-swappiin, tehnyt synttäriswappeihin minejä, ja tietysti itselleni myöskin. Taloa on tullut myös rakennettua. Nyt päällystettynä laittioista ovat keittiö, kylpyhuone, makuuhuone ja osa lastenhuoneesta. Myös rappusia olen maalaillut.
Tuntuu, että talo etenee kovin hitaasti. Ongelmia tuntuu olevan esteenä. Esimerkiksi lattian sävy on todella vaikea päättää. Kaikkiin sama, vaiko erilaisia lattioita? Kattoa en ole vieläkään saanut laitettua paikalleen, etuseinä on tekemättä, ikkunat ja ovet laittamatta, puhumattakaan ulkoseinistä. Huh huh. Kuka tulisi vähän potkimaan vauhtia?
Pari kuvaa voisin tähän laittaa, vaikka ovatkin jo vanhoja, ja edistystä on kuvien ottohetkestä tapahtunut. Yläkerrassa on esimerkiksi jo väliseinät pystyssä. Lisäksi lattioita on siis myös tehty enemmän. Mutta saapahan tuosta ainakin jonkinlaisen kuvan, että minkälaisesta talosta on kyse.
Tässä vielä kuvaa aikaisemmin keskeneräisestä kylpyhuoneen lattiasta. Tämä siis pitäisi vielä petsata/maalata jotenkin... miten?
- Saana
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)