Tänään vietin pari tuntia Nukke- ja Nallemarkkinoilla Vanhalla Ylioppilastalolla. Myytävänä oli toinen toistaan upeampia minejä ja vähän suurempiakin nukkekeja ja nalleja. Aika kului kuin siivillä ja ostoksiakin tuli tehtyä ihan kiitettävästi. Oikeastaan kaikki mitä lähdin hakemaan, myös sain.
Larissalta todella kaunis marjakko ja Doloresilta pieni lasilintu.
Upea kettu Hanna & Leijonalta. Kyllähän Kettulassa oma Kettu täytyy olla =)
Tiinalta todella hellyyttävä ja persoonallinen mummo. Tämä tulee uuteen projektiini, josta laitan lisää kuvia kunhan se ensin edistyy hieman... =)
Tällainen kaunokainen löytyi Tarun pöydästä. Aivan mahtava! On se Taru sitten taitava. En ollut aiemmin hänen nukkejaan livenä nähnyt, ja nyt tosiaan uskon, että ne ovat juuri niin siroja ja kauniita kuin kaikki sanovat. Näillä nukeilla on selvästi persoona. Lisää olisin halunnut ostaa, mutta budjetti ei antanut periksi.
Tässä vielä tunnelmointikuvaa. Mitäköhän ne kaverukset niin kaiholla katselevat?
I have been doing some shopping at the Dolls House Fair. Had a great time!
Edit. Huomenna saa avata ensimmäiset kalenteriluukut! Jihuu!
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
lauantai 28. marraskuuta 2009
Omppuja / Apples
Massailin omenoita pikkusiskon kanssa. Mukavaa puuhaa oli taas kerran. Ompuista tuli vaan hieman kiiltäviä. Pitää ehkä sutaista vielä vähän ohennettua mattalakkaa päälle.
I made some apples with my little sister. They turned out quite shiny. Maybe they need a little thinned down matt varnish.
Huomenna messuille. Jippii! Ensimmäiset nukkismessut joihin pääsen käymään. Tätä on jo odotettukin, ja rahaa varattu, jotta voi tehdä ostoksia.
Miten pystytte pysymään vain yhdessä projektissa? Innostuksen kohteet vaihtelee ja muuttuu. Aina olisi uusia ideoita. Kettula ei ole vielä valmis, mutta silti minulla on jo menossa toinen, pienempi projekti (tästä lisää myöhemmin...). Kun hurahtaa kerran, niin hurahtaa sitten kunnolla. Eikö? Nukkekotiharrastus on tuonut minulle niin paljon, ja mistään hinnasta en sitä enään pois vaihtaisi!
How are you able to stick only to one project? I have already started a new smaller project, even though my Kettula-house isn't ready jet. Once you start, you can't stop. Right? This hobby has given me so much, and I would't change it for anything!

lauantai 14. marraskuuta 2009
Tunnustusta blogilleni
Sain MarEveltä tunnustuksen. Kiitos kovasti =)
En nyt laita tunnustusta eteenpäin, koska se näyttää kiertäneen jo niin monessa blogissa, mutta vastailen kuitenkin itse tähän. Eli piti kertoa itsestään seitsemän asiaa joita lukijat eivät tiedä.
1. Minulla on kolme rakasta kissaneitiä kotona
2. Olen käynyt kuvataidelukion
3. Pelaan jalkapalloa
4. Harkitsin joskus tienaavani elantoni remppahommia tekemällä
5. Vaikka olen ollut aina hyvä koulussa, en nauti asioiden pänttäämisestä
6. Teen usein projekteja fiilispohjalta, joskus voisi suunnitella enemmän aluksi
7. Rauhallisesta olemuksestani huolimatta tykkään myös käyttäytyä joskus höpsösti =)
Lähiaikoina on tullut tehtyä minejä lähinnä joulukalenteriswappeihin, eikä talokaan ole edistynyt juurikaan edellisestä. Koitan kuitenkin saada jotakin esiteltävää tänne blogiinkin mahdollisimman pian. Ainakin paljon miniostoksia on tullut tehtyä, ja niitä nyt kai voisi esitellä täällä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)