lauantai 14. marraskuuta 2009

Tunnustusta blogilleni

Sain MarEveltä tunnustuksen. Kiitos kovasti =)


En nyt laita tunnustusta eteenpäin, koska se näyttää kiertäneen jo niin monessa blogissa, mutta vastailen kuitenkin itse tähän. Eli piti kertoa itsestään seitsemän asiaa joita lukijat eivät tiedä.

1. Minulla on kolme rakasta kissaneitiä kotona
2. Olen käynyt kuvataidelukion
3. Pelaan jalkapalloa
4. Harkitsin joskus tienaavani elantoni remppahommia tekemällä
5. Vaikka olen ollut aina hyvä koulussa, en nauti asioiden pänttäämisestä
6. Teen usein projekteja fiilispohjalta, joskus voisi suunnitella enemmän aluksi
7. Rauhallisesta olemuksestani huolimatta tykkään myös käyttäytyä joskus höpsösti =)

Lähiaikoina on tullut tehtyä minejä lähinnä joulukalenteriswappeihin, eikä talokaan ole edistynyt juurikaan edellisestä. Koitan kuitenkin saada jotakin esiteltävää tänne blogiinkin mahdollisimman pian. Ainakin paljon miniostoksia on tullut tehtyä, ja niitä nyt kai voisi esitellä täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti