maanantai 15. joulukuuta 2008

Omia näpertelyitä

Piti sitten laittaa kuvia omista aikaansaannoksista. Kuvista unohtui nyt sitten tulitikku mittakaavaa varten, mutta laitan jokaisesta kuvasta jonkun esineen mitat, niin osaatte vähän hahmottaa paremmin. Kuvat eivät ole mitään parasta laatua kun huonossa valossa ne jouduin ottamaan ja valkotasapainokin on vähän pyllylleen, mutta en jaksanut sen enempää keskittyä kuvien muokkaamiseen. Kelpaavat kyllä näinkin =)

Ensimmäisenä laatikko joka on tehty jäätelötikuista, mitat 4,2 x 3,4 ja korkeus 2,5. Leivät tehty taikataikinasta, maalattu akryylein ja lisätty vähän perunajauhoja. Tein lisäksi pullia, mutta kuvat epäonnistuivat niin pahasti, että laitan niistä sitten joku toinen kerta.


Hajuvesipulloja. Mittoja en nyt näihin laita, mutta tehty erilaisista helmistä.


Vielä vähän keskeneräinen hyllykkö keittiöön. Tehty Nannan ohjeella. Kuva on kovin keltainen, mutta hyllykkö on siis oikeasti luonnonvalkoinen. Mitat 7 x 4,6, syvyys 1,9.


Keskeneräinen lipasto. Tehty balsasta, jäätelötikuista ja Euro Mini´s puolista. Saa päälleen vielä samanlaisen sävyn kuin yllä oleva hyllykkö. Lisäksi tulee vetimet. Lipaston mitat 6,8 x 9,5, syvyys 3,3.


Laatikot saa tietenkin auki ;)


- Saana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti