tiistai 6. tammikuuta 2009

Suunnitelmat muuttuu, osa 2.

Sain viimein nukkekodin osat kotiin isäni avustuksella. Nyt aika on kulunutkin lähinnä ovien, ikkunoiden ja rappusten paikkoja miettiessä ja piirrellessä. Mitään pientä ei siis oikeastaan ole tullut tehtyä, vaikkakin ideoita on senkin edestä.

Suunnitelmiin tuli myös jälleen kerran muutoksia. Kun mittailin ja piirtelin huoneiden paikkoja lattiavanereihin, huomasin, että alakertaan tulee todella kapeita ja ahtaita huoneita. Huonekorkeuskin kun on vain 22cm ja kattoparrutkin tulossa, niin huoneiden takaosiin tulisi kovin vähän valoa ja niihin käsiksi pääseminen kovin vaikeaksi. Päätin sitten ottaa varsinaisesta asuintalosta leipomomyymälän pois kokonaan. Sain näin eteiselle ja ruokakomerolle enemmän tilaa. Onneksi ylimääräisiä vaneripalasia jäi yli niin paljon, että saan niistä tehtyä pienen talon, jossa on kaksi myymälää + vintti. Käyhän se näinkin, ja oikeastaan kivampikin niin =)

Tässäpä vielä kuvaa päivittyneestä suunnitelmasta. Muutakin muuttui edelliseen nähden kuin vain alakerta. Huoneiden mittasuhteet ja koot eivät ole tässä ihan tarkat, mutta huomattavaa on, että keittiö suureni paljon (ihanaa =) ).


Eteisen portaikosta on tulossa tällaisen Euro Mini's kaksiosaisen portaikon tapainen, joskin vasemmalle kääntyvä ja hieman yksinkertaisemmilla puolilla. Tämäkin on nyt mietinnässä, että tekisikö sitä itse, vai ostaisi valmiina ja lyhentäisi omaan käyttöön sopivaksi. Noita on ilmeisesti helppo itse lyhennellä omaa huonekorkeutta varten. Sahaamalla vaan.


- Saana

2 kommenttia:

  1. Hei. Täällä toinen uusi nukkekoti harrastaja. Saanko lisätä blogisi linkin omaani?

    Reetta

    http://reetannukkekoti.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen projektiin ja uudelle nukkekotiblogille. Olet tehnyt jo vaikka mitä kivoja juttuja. Vispilöistäsi tykkäsin tosi paljon.

    Eliisa Villa Ellasta

    VastaaPoista